Tässä hiukan näkökulmaa ja kertomusta xee-kurss(e)ilta.
Olemme nyt kolmatta kertaa kokoontuneet, lukumäärältäään pienin mahdollinen Xee-kurssi eli 2 hlöä, täällä Jyväskylässä. Jo alku on ollut todella mielenkiintoinen. Sama mitä edellisellä kurssillakin koin, että Pyhä Henki itse tässä opettaa meitä. Itsellekin, kurssin ohjaajana, aina uutta (ja vanhan kertausta tarvittaessa:)). Sen huomaa erityisesti siinä, että käytännön harjoitteluissa on joka kerta noussut esiin sen illan teorian aiheen mukaisia teemoja ja kohtaamisia – suorastaan täsmällisellä tarkkuudella. Samoin Santerille (kurssilainen) Pyhä Henki on viikoittain alustavasti puhunut juuri kyseisen päivän teemasta hänen elämäänsä, juuri ennen kurssi-iltaa.
Tätä kurssia kun tekee rukoillen, sekä itse että rukousystävien kanssa –
miten Jumala onkaan siinä mukana! Se, että tässä saa sitoutua 12
viikoksi etsimään Jumalan valtakuntaa yhdessä on erityisen innostavaa.
Samoin kuin yhteyden ja ystävyyden luominen kaiken peustana. Se on asia,
jota tämän päivän suomessa niin kipeästi tarvitaan. Laki-saarna ilman
elävää yhteyttä totuudessa ei toimi vaan se, että joku kuuntelee ja
kohtaa aidosti, siis totuudessa, ihmisen. Silloin syntyy suhde ja myös
vastaanottoa. Ei tarvitse esittää mitään, parempaa tai hengellisempää
kuin on - vaan saa olla avoimesti juuri vaikkapa se kohtaamista ym.
harjoitteva noviisi – kun kyse on Hänen työstään ja kunniastaan! Kiitos
Jumalalle, sekä kiitos Tonille ja muille kun kuljetatte osaltanne näkyä
eteenpäin!
Okko
Okko