Sivut

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

RUKOILE KANSSAMME Lokakuu 2016

Rukoile, että saisimme työllemme kiinteän toimiston, joka voisi palvella työtämme maan laajuisesti.

Rukoile ensi kesän kenttätyöntekijäkoulutuksen puolesta

Rukoile kaikkien meneillään olevien kurssiemme puolesta ja että evankeliumi saisi edetä maassamme.

Rukoile työntekijöidemme ja heidän perheiden puolesta.

Rukoile, taloudellisten ja fyysisten resurssien kasvua, jotta saisimme lisää "työmiehiä elopelloille".

Ennen kaikkea - rukoile, että Jumalan tahto saisi toteutua työssämme.

KANSANLÄHETYKSEN NUORISOTYÖNTEKIJÄ IIDA HOVI INNOSTUI XEE:STÄ

Viime syksynä minut vihdoin ennakkoluuloistani huolimatta saatiin houkuteltua Lahdessa järjestettävälle kristittyjen yhteiselle pastoreiden ja hengellisten työntekijöiden  XEE -kurssille. Kyllä kannatti. Kurssi on mullistanut suuresti elämääni kristittynä sekä uudistanut hengellisen työni Kansanlähetyksen nuorisosihteerinä.

Olen saanut XEE -kurssin kautta tärkeän apuvälineen ihmisten miellyttävään kohtaamiseen ja  evankeliumin sujuvaan kertomiseen. Jotta evankeliumin kertomisesta voisi todella tulla kurssin periaatteen mukaisesti elämäntapa ja voisin sen syvästi oppia niin päätin heti kurssin lopulla, että tänä syksynä järjestäisimme uuden kurssin, jossa pääsisin itse opettamaan ja olemaan tiiminvetäjänä.

Kevään ja kesän ajan kokoonnuimme XEE aluetiimiläisten kanssa säännöllisesti rukoilemaan kurssin järjestymisen puolesta. Elokuussa saimme startattua 12 nuoren aikuisen kurssin, jossa kurssilaisia on kahdeksan ja tiimin vetäjiä neljä. Tämä on ollut mahtava syksy. Jumala on tehnyt ihmeitä. Ensimmäisen kahdeksan viikon aikana uskon lahjan on halunnut ottaa vastaan 5 ystävää. Sen lisäksi  näiden kuluneiden viikkojen aikana olemme saaneet kohdata monta kymmentä ihmistä jutellen, onnellisuuskyselyä tehden, omaa tarinaa sekä evankeliumia kertoen. Kiitos Jeesus, että annoit meille lähetyskäskyn, sillä samalla kun kutsumme toisia taivaan tielle pysymme itsekin oikealla tiellä.

 

Video on ryhmänvetäjä J.P Wessmannin ja Iida Hovin yhteinen tervehdys vuoden takaiselle pastoreiden XEE koulutusryhmälle.

MIRJAM RUOTTU - TYÖNTEKIJÄ TOIVON POLKUUN?


Toivon Polun näky ja tavoite on, että lapset oppivat ymmärtämään mitä evankeliumi on ja miten sen voi kertoa ystävilleen.

Mirjam Ruottu on tehnyt Toivon polkua vapaaehtoistyönä äitiyslomansa ajalla. Mirjam on pitänyt kaksi opettajakoulutusta, joiden hedelmänä Toivon Polku -työ on aloitettu muutamalla paikkakunnalla. Työn alku on ollut kivikkoinen ja edelleenkin se etenee toivottua hitaammin. Pyydämmekin rukoilemaan Toivon Polku -työn ja Suomen lasten puolesta. Sielunvihollinen vihaa tätä työtä erityisesti, sillä ainoa tapa ylläpitää kristillisyyttä maassamme on kasvattaa seuraava sukupolvi uskoon ja Raamatun tuntemiseen

Lapset tykkäävät Toivon Polku koulutuksesta: ”Tämä on kivaa,  kiva kun tässä saa hypätä”. Lapset sanovat, että haluavat tulla mukaan koska siellä on niin kivaa ja hauskaa. Jotkut ovat jättäneet jopa muita harrastuksia syrjään voidakseen osallistua. Tässä on hyvää mallia meille aikuisillekin.

Mirjamin toiveena on aloittaa tammikuussa 2017 puoliaikaisena Toivon Polku työntekijänä. Mirjam on ennakoinut hienosti tulevaa ja on kerännyt jo itselleen kannattajia 560€ edestä, mutta tarve olisi kerätä sitä 1000€ asti, jotta työ voisi todella alkaa. Tutkaile sinäkin sydäntäsi ja rukoile voisitko sinä olla sijoittamassa varojasi Suomen kristilliseen tulevaisuuteen.

Ota yhteyttä Mirjamiin:
mirjam.ruottu@hotmail.com



Aina Toivon Polun ulkoiset puitteet eivät ole olleet kaikkein viihtyisimmät, mutta hyvä sisältö on saanut lapset innostumaan ja opimaan lauluin ja leikein Raamattua.

KANNATUSTARVE Lokakuu 2016





Tästä taulukosta voi nähdä että toimintaamme ei voida loputtomiin jatkaa näillä tuloilla, vaan syömme koko ajan puskurivarantoamme. Uskossa olemme ottamassa kuitenkin askelia eteenpäin. Punainen palkki kuvaa lisääntyvää työvoiman tarvetta mm. Toivon polku -työhön. Pyydämmekin jokaista teistä rukoilemaan, että tämä talousvaje saataisiin katettua. Kiitos, että uskotte meidän kanssamme. Suomen evankeliumiräjähdys on vaarassa hidastua niinkin huonosta syystä kuni raha.

TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET

EUROOPAN KENTTÄTYÖNTEKIJÄ KOULUTUS

Hyviä ja mielenkiintoisia uutisia!

Olemme saamassa tuleville Euroopan XEE kenttätyöntekijöille Euroopan ensimmäisen kenttätyöntekijä koulutuksen. Se järjestetään täällä Suomessa! Tarkemmin ottaen 17.5.-29.6.2017 Lahdessa.

Lähde rukoillen ja varoja keräten mukaan tähän huikeiden mahdollisuuksien koulutukseen. Näillä näkymin noin 12 Euroopan maan EE johto (mm. Saksa, Sveitsi, Itävalta, Romania, Bulgaria, Hollanti, Espanja, Albania, Ukraina, Tsekki, Irlanti, Englanti ja ehkä Israel/Turkki) on lähettämässä parhaan kandidaattinsa tähän 6-viikkoiseen koulutukseen, jossa meidän tehtävänä on varustaa tämä ensimmäinen noin 12 henkilön ryhmä täysiaikaiseen ja pitkäaikaiseen XEE-työhön, kukin kotimaahansa tekemään evankeliointiräjähdystä seurakuntia palvellen. Mahdollisuus ja vastuu on niin iso, että meitä kaikkia tarvitaan nyt.

Päijät-Hämeen aluetiimimme on  innolla palvelemassa majoituksessa, kuljetuksessa, ruokailussa, erilaisissa järjestelyissä ja tietenkin tiiminvetäjinä käytännön harjoitteluissa ja pastorien tapaamisissa yms. Unelmanamme on tarjota koko koulutus kokonaisuudessaan ilmaiseksi, jolloin osallistujien tarvitsisi maksaa vain matkat. Tähän tarvitsisimme n. 12 000 €, jonka kustannuksiin voisimme kaikki osallistua yhdessä järjestämällä esim. 'Euroopan evankeliointi' -lounaan seurakunnissamme ja keräämällä tuotot näiden kenttätyöntekijä ehdokkaiden hyväksi, jotka ovat tekemässä totaalisen elämänmuutoksen erottautuessaan tähän verrattomaan Jumalan työhön. (Ollaan lounaiden suhteen yhteydessä myöhemmin.)

Voisimmeko olla näin nostamassa Euroopan ystävyysevankeliointia pitkäaikaiseen kasvuun ja tehdä pysyvää hedelmää ns. "pimeällä mantereella"? Voisimmeko todella Suomesta käsin palvella näin manterettamme XEE-työssä? Nyt on mahdollisuus näyttää, että voimme ja haluamme. Resurssimme työntekijöissä ja varoissa eivät ole suuren suuret, mutta tahdomme satsata, jos SINÄ sitoudut mukaan.

SUOMEN XEE TOIMISTO

Vuosia olemme miettineet ja rukoilleet XEE-työllemme toimistoa. Nyt meillä on varsin hyvä ehdokas kansalliseksi työmme tukikohdaksi täällä Lahdessa. Rukoile, että Jumala johdattaisi meille tukikohdan, joka palvelisi koko Suomen XEE-työtä ja kaikkia seurakuntia. Tukikohdan, joka sykkisi evankeliumin voimaa, rukousta ja inspiraatiota, sekä tarjoaisi kaikille XEE toimijoille työntekijöistä rukousystäviin miellyttävän paikan tavata ja työskennellä. Tule itse Syyskokoukseen toteamaan tilat ja kuulemaan uusimmat uutiset niidenkin suhteen!

Syysterveisin,
- XEE tirehtööri Toni



tiistai 13. syyskuuta 2016

RUKOILE KANSSAMME

Pyydämme esirukousta Istanbulin Greater Grace -seurakunnan puolesta, jotta he pääsisivät Jumalan tahdossa yli seurakunnan murrosvaiheesta ja XEE-työ saisi juurtua sinne hyvin.
Rukoile myös työmme puolesta Israelissa, Hollannissa, Ecuadorissa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Pyydämme myös rukousta kasvavan työn tarpeiden täyttämiseksi. Osa-aikainen työntekijämme, Petri Pelkonen pitäisi saada mahdollisimman pian täysiaikaiseksi työntekijäksi ja tämä vaatii lisää kuukausilahjoittajia. (Rukoile myös, voisitko sinä olla yksi heistä.)

Rukoile lisää työmiehiä Jumalan elopelloille korjaamaan satoa täällä Suomessa, sillä vilja on jo kypsynyt leikattavaksi. Tästä olemme saaneet paljon kokemuksia kursseillamme. Ihmisillä tuntuu olevan suuri nälkä Jumalan puoleen.
Toiminnanjohtajan terveisiä alkuvuodelta (osa2)

Kuten viime kirjeessä lupasimme, tässä lisää kertomuksia Jumalan työstä XEE:n kautta Suomessa ja maailmalla alkuvuoden aikana!

ISRAEL JA HOLLANTI

Israelissa vapaaehtoistyöntekijämme M ja A pitivät jälleen laadukkaan XEE-kurssin, jonka aikana mm. kurssilainen David varustettiin innokkaaksi todistajaksi. XEE-jäsennys on nyt sujuvalla heprealla. Rukoile, että löytäisimme Israelista pastorit ja vastuun kantajat, joille M voisi pitää Israelin ensimmäisen pastori klinikan ja työ laajenisi. Se on tullut selväksi, että XEE koulutus toimii Israelissa erinomaisesti ja tarve on suuri.

Israelin vapaaehtoistyöntekijät M ja A poikansa S kanssa Tel Avivin kodissaan.


Hollannin XEE työssä on mielenkiintoiset ajat. Olemme pitkään valmistelleet Eindhovenin tupla viikonloppu klinikkaa. Jape Merisalon opettaman klinikan ensimmäinen viikonloppu on nyt perjantaina. Klinikka jatkuu lokakuussa.
Jape ja tiimi kääntävät XEE-materiaalia hollanniksi. Jape valmensi laadukkaita XEE-kursseja myös Rotterdamissa ja Haagissa. Tiimiläiset olivat innostuneet niin että tahtovat lähteä tiiminvetäjiksi varustamaan muitakin. Näistä kursseista vastannut Paul Risamasu oli mukana Wienin opettajakoulutuksessa, jonka jälkeen olemme käyneet hänen kanssaan keskustelua siitä, että hän tulisi Benelux-maihin täysiaikaiseksi kenttätyöntekijäksi.
Paul on ollut vuosikausia pastorina seurakunnissa Hollannissa, Belgiassa, Surinamissa ja Indonesiassa. Hän sanoi, ettei ole koskaan kohdannut näin potentiaalista työtä kuin XEE.
Rukoile, että löytäisimme oikean kenttätyöntekijän Hollantiin vuoden kuluessa.

TOIVON POLKU (LASTEN XEE)

Vaimoni Leila piti kuluneena keväänä hienosti Suomen kolmannen 12-viikkoisen Toivon polku -kerhon Lahden kristillisellä koululla. Kerhon käyneet 8 lasta olivat suomalaisia ja maahanmuuttajia. Eräs kerhon maahanmuuttajapojista oli joutunut koulussa tilanteeseen, jossa toiset pojat veivät hänen reppunsa ja sanoivat, että "et saa reppua takaisin, jos et tule jalkapalloon". Kerholaispoika vastasi: ”pitäkää reppu, sillä minä kyllä haluan mennä oppimaan Jumalasta!” Aiempien Toivon polku -kerhojen vetäjät Mikkelissä ja Hyvinkäällä sanoivat arviointipalaverissamme: "Tätä hienommin ja selkeämmin ei voi lapsille evankeliumia opettaa. Lisäksi Toivon Polku tarjoaa mahdollisuuden opettaa lapsi tavoittamaan toisiakin. Huikea mahdollisuus lapsityöntekijälle, suosittelemme!"
Mainittakoon vielä, että Heidi Merisalo on kesän aikana pitänyt Toivon polku -kerhon omassa kodissaan Eindhovenissa. Näin Toivon polku -työ on alkanut myös Hollannissa! Odotamme innolla, mitä hienoa tästä seuraa.

ECUADOR JA LATINALAINEN AMERIKKA

Costa Ricassa järjestetty XEE-klinikan esittelytilaisuus veti runsaasti väkeä.

Ecuadorissa Sharon Melo varusti lisää tiiminvetäjiä Latinalaisen Amerikan XEE-työhön usealla paikallisella kurssilla. Yhdessä he pitivät toisen kansainvälisen XEE-klinikan, johon tuli johtajia ainakin Chilestä, Argentiinasta ja Kolumbiasta. Jännittävää nähdä minkä maiden koulutettavat innostuvat eniten, ja keitä Sharonin kautta saamme auttaa työn alkuun. Tähän mennessä XEE kurssit ovat alkaneet työmme kautta 14 eri latinalaisen amerikan maassa. Kiitos Sharonille!

TOIMINNANJOHTAJAN HAASTE

Elämme jännittäviä aikoja! Lähde mukaan pienten alkujen päiviin Euroopassa ja maailmalla EE:n kuukausitukijana! Ehkä päädyt käymään tai olet jo käynyt maailman parhaan kurssin ja pääset varustamaan muitakin Suomessa ja ulkomailla. Jos et itse voi lähteä vielä liikkeelle XEE-tiiminvetäjänä, pyydän erään kuukausikannattajani sanoin: "helpointa on lähettää ja laittaa oma lompakko peliin". (Katso alta lahjoitustiedot.)
Erikoiskiitokset teille, jotka olette jo lähettäneet meidät tähän maailman parhaaseen työhön!

Terkuin,
Toni Linjama