Kurssin tiiminvetäjät: Vas. Alika, Jari, Aleksi, Petri, Rachelle, Ruth, Lion ja Sharon. |
Buddhalainen
pariskunta Sunil ja Malane olivat ensimmäisiä niiden 76 joukossa, jotka
tulivat uskoon käytännönharjoitteluissamme. Kolmantena päivänä he
tulivat oppitunnillemme leirikeskukseen ja todistivat, mitä Jeesus oli
parissa päivässä tehnyt. Joku oli aiemmin huijannut heiltä 400 euroa,
mikä on srilankalaiselle suuri summa. Uskoontulon jälkeen pariskunta sai
rahat yllättäen takaisin. Sunil oli kärsinyt polvikivusta eikä ollut
pystynyt kunnolla kävelemään. Nyt polvi oli kunnossa. Molemmat olivat
myös saaneet unissa vahvistusta uskolleen. Ilo loisti heidän
kasvoiltaan.
Eräs
XEE-koulutuksessamme varustettu nainen ymmärsi evankeliumin vasta XEE:n
kautta. Vaikka Ruwina on ollut vastuutehtävissä seurakunnassaan, hän
luotti ennen kurssille tuloa omiin tekoihinsa. Kiitos XEE:n
diagnosoivien kysymysten, jotka esitetään aina myös kaikille
kurssilaisille, asia selvisi, ja tämän sisaren tiiminvetäjä Petri sai
avata hänelle Jeesuksen sovitustyön merkityksen. Ruwina oli tästä
mahtavasta uutisesta todella vapautunut ja iloissaan. XEE-kurssin aikana
hän oppi kertomaan evankeliumin ja on saanut valmennuksen jälkeen
johdattaa työpaikallaan jo kaksi alaistaan ja yhden muun henkilön
uskoon.
XEE-koulutettujen kohdalla todellinen alku on vasta tammikuussa, jolloin suurin osa heistä aloittaa 12-viikkoisen XEE-kurssin. Suunnitelmat ja into ovat olleet rohkaisevaa. Nuorisotyöntekijä Lankan seurakunnan kaikki kolme pastoria ja 10 vanhinta haluaisivat osallistua ensimmäiselle XEE-kurssille, mutta hän voi kouluttaa ensimmäisessä vaiheessa vain kaksi heistä. Nuori pastori Andrew puolestaan kouluttaa ensimmäisessä aallossa seurakuntansa johtavan ja toisen pastorin, toiselle XEE-kurssille he ottavat kuusi muuta avainhenkilöä ja pikku hiljaa he kouluttavat seurakunnan kaikki 70 vapaaehtoistyöntekijää todistamaan aktiivisesti Jeesuksesta. Jotkut miettivät kahden XEE-kurssin aloittamista samanaikaisesti voidakseen kouluttaa enemmän.

Ja mitä voikaan tapahtua seurakunnassa, josta sekä johtava pastori Newton että hänen vaimonsa Girty osallistuivat XEE-valmennukseen ja he haluavat nyt täysillä keskittyä XEE:hen seurakunnassaan. He ovat koulutuksen jälkeen kertoneet evankeliumia aktiivisesti ja johdattaneet useita uskoon. Omien seurakuntalaistensa lisäksi he haluavat varustaa myös lähiseudun muut pastorit todistamaan ja moninkertaistamaan.
Sri Lankan ensimmäinen XEE-valmennus oli alku myös meidän kouluttajien kohdalla. Nyt meidän on tärkeää pitää yhteyttä koulutettuihin, rohkaista ja tukea heitä aloittamaan moninkertaistamista – auttaa kaikessa tarvittavassa, jotta XEE-työ maassa lähtee kunnolla käyntiin. Pyydän, että muistat tätä ja meitä kaikkia rukouksissasi! Saamme vielä kuulla mahtavista Jumalan teoista Sri Lankasta.