Eräs kurssilainen tahtoi muistaa meitä päätöskakulla. Myös gluteeniton kakkuvalio oli huomioitu. |
XEE PLUS:ssa käytössämme oli reilusti enemmän aikaa kuin peruskurssilla. Tämä mahdollisti meille uusien elementtien mukaan tuomisen koulutukseen.
PLUS-elementteinä koulutuksessa oli mm. elinpiirit. Keskityimme miettimään ihmisiä, joiden kanssa elämme ja miten voisimme kertoa heille evankeliumia. Tämä vie XEE:tä entistä enemmän ystäväevankelioinnin suuntaan. Kurssin aikana meillä olikin erityisen paljon kotikäyntejä.
Minulle erityisen merkittävä asia, johon perehdyimme syvemmin, oli uskon diagnosointi. Hyvä diagnosointi auttaa kertomaan evankeliumin niin, että se kohtaa ihmisen entistä paremmin. Henkilökohtaisesti olen tämän työkalun avulla saanut viime kuukausina johtaa uskon tielle viisi ihmistä, joita normaalisti olisin luullut uskoviksi.
Tämän lisäksi teimme viikkotehtäviä arjessa. Tämä jalkautti opitun arkeen uudella tavalla. Viikkotehtävät haastoivat oppilaita normaalikurssia enemmän, joten jokaisella kurssilaisella oli oma mentori tukemassa kurssista selviytymistä. Käytössämme oli myös koko kurssin kattava WhatsApp-ryhmä, jonka kautta saimme jakaa kokemuksia ja rohkaista toisiamme kurssin välipäivinä.
Rohkaisime kurssilaisia perustamaan kotiryhmiä (spontaaneja soluja) vasta uskoon tulleille. Kurssin aikana perustettiinkin kuusi uutta kotiryhmää ympäri Suomea. Näissä ryhmissä on nyt uskosta kiinnostuneita ja vasta uskoon tulleita oppimassa uskon perusteita.
XEE PLUS oli niin upea kokemus, ettei yksikään äiti (tai isä) jättänyt edes äitienpäivänä saapumatta kurssille. |