Sivut

tiistai 13. syyskuuta 2016

XEE TYÖ ALKOI ISTANBULISSA SUOMALAISTEN VAPAAEHTOISTEN VOIMIN.

XEE astui ensi askeleitaan Turkissa, kun viisi vapaaehtoista kouluttajaa piti Turkin ensimmäisen XEE-kurssin Greater Grace -seurakunnan vastuunkantajille Istanbulissa juuri vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa. 

Istanbulissa on noin 20 miljoonaa ihmistä ja tietojemme mukaan vain 15 evankelikaalista seurakuntaa. Kadotukseen hoippuvien määrä on päätä huimaava. Nyt olisi tärkeää saada vahva tavoittava työ käyntiin Istanbulissa, joka on myös portti idän ja lännen välillä. Tässä varmasti joitakin niistä syistä miksi Jumala lähetti meidät Turkin epävakaisiin oloihin. Meillä oli valtava ilo palvella suurta Jumalaa pienessä Greater Grace seurakunnassa.

XEE tiimimme rukoilemassa Istanbulin yössä kaupungin puolesta.
Parhaiten kurssia varmaankin kuvaavat suomalaisten tiiminvetäjien kommentit:

Paula Saari: "Matka oli konkreettinen osoitus siitä, etteivät mitkään olosuhteet voi estää Jumalan suunnitelmien ja evankeliumin eteenpäinmenoa. Oli mahtavaa nähdä koko porukassa sitä iloa ja rohkeutta, mitä liikkeelle lähtö evankeliumin saralla tuo. Varustaminen, sitoutuminen yhteiseen ajanviettoon, rukoukseen ja käytännön tekemiseen ei tuonut ainoastaan kohtaamiamme ihmisiä lähemmäs evankeliumia, vaan myös itseäni. Uskon, että matka ei ollut vain yksi koulutus, vaan alkua jollekin paljon suuremmalle. Matka vahvisti myös merkittävästi Jumalalta saamaani näkyä sekä tehtävääni Jumalan valtakunnan työssä. Evankeliumissa on todellakin Jumalan voima!"

Kalle Koskinen: "Mistään muualta ei saa sitä iloa, jonka koin kun sain olla tekemässä maailman tärkeintä asiaa! Palkitsevinta oli, kun oppilaani kertoi tämän olleen hänen 'elämänsä paras viikko'".

Petri Pelkonen: "Kaikki todistamiseen liittyvä pelko tuntuu kadonneen Istanbulissa kokemani kautta. Sain keskittyä 100% pelkästään evankeliumiin ja kokea rakastavaa yhteyttä kaikkien kurssilaisten kesken. Voiko sen parempaa olla."

Arto Kettunen: "Upea viikko, jossa runsas Sana, rukous ja evankeliointi yhdessä ryhmän kanssa oli hienoa! Reissu on elävöittänyt rukouselämääni matkan jälkeenkin."
Olemme rukouksissa saaneet näyn, että työ leviää Istanbulista erityisesti Egyptiin, mutta myös muihin Lähi-Idän maihin.

PS. Tämän matkan teki mahdolliseksi yksityiset lahjoittajat, jotka uhrasivat omastaan. Suuri osa matkan kustannuksista järjestyi lahjoitusvaroin. Tue evankeliumin leviämistä. Katso lahjoitustiedot ja tarpeet sivun alaosasta.